Kenenkään ei ole hyvä olla yksin
Jokainen tarvitsee sekä fyysistä että psyykkistä läheisyyttä. Toisaalta ihminen tarvitsee myös yksinoloa, jotta hänestä tulisi itsenäinen, riippumaton ja henkisesti vahva ihminen. Yksinäisyys ja yksinolo on syytä erottaa toisistaan. Jokainen tarvitsee joskus yksinoloa, mutta yksinäisyyden kokemukset satuttavat.
Yksinäisyyden tunne voi olla äärimmäisen pelottava. Varsinkin, jos kokee, että kukaan ei välitä minusta. Joskus taas kaipaa olla yksinään jonkun aikaa. Todellinen yksinäisyys, jolloin ei pysty kenenkään kanssa jakamaan omia toiveita tai pelkoja tai edes arkipäiväisiä asioitaan on nuorilla aika yleistä.
Nuoruus on monimutkaista aikaa. Siihen sisältyy useita kriisejä ja niiden seurauksena saattaa usein ihminen kokea itsensä yksinäiseksi, erilaiseksi ja eristäytyneeksi. Nuoruusiässä lapsi alkaa ottaa etäisyyttä vanhempiinsa, mutta ikätovereita kaivataan lähelle entistä enemmän.
Nuorten yksinäisyys ei ehkä määrältään poikkea muusta yksinäisyydestä, mutta se on laadultaan erikoista, eikä sitä voi ymmärtää kuin asettamalla sen kyseisen ikäkauden taustaa vasten. Yksinäisyys on nuoruudessa aivan normaali ilmiö. Vaikka psykologisten käsitysten mukaan se ei aina ole "todellista yksinäisyyttä", vaan erilaista kaipausta, odotusta ja pelkoa, kokee nuori sen yksinäisyytenä, jolloin sillä voi olla samat, tuhoisat, seuraukset kuin minkä tahansa muunkin ikäryhmän yksinäisyydellä.
Lähteet: www.tohtori.fi, www.nyyti.fi
Apua yksinäisyyteen
Jos tunnet itsesi yksinäiseksi ja asia sinua ahdistaa, siitä kannattaa ehdottomasti puhua eikä asiassa ole mitään häpeämistä! Tärkeintä on se että purkaisit oloasi jonnekin, ihmisellä tai purkautumiseen käytettävällä kanavalla ei ole väliä!
PUHU
- kotona
- kaverille
- kummille
- koiralle
- nuorisotyöntekijälle
- netissä
- virtuaaliystävälle
- auttavaan puhelimeen
- terveydenhoitajalle
- koulukuraattorille
Toisinaan yksinäisyyden tunnetta voi lievittää esimerkiksi virtuaaliystävän avulla. Internetissä on lukuisia chat-palveluja, joiden kautta voi saada samanhenkistä seuraa yksinäisen olon yllättäessä. Monia ystävyyssuhteita on luotu internetin välityksellä. Ihminen sanoo usein kirjoittaessaan enemmän ja syvällisempiä asioita kuin puhuessaan. Asioiden ilmaiseminen on joskus helpompaa silloin, kun ei näe toista. Virtuaalimaailma voi olla kuin hyvä ystävä, mutta se saattaa myös viedä mukanaan niin, että sen rooli elämässä kasvaa suhteettoman suureksi. Aina voi myös harkita tapaamisen ehdottamista ja tuoda näin virtuaalimaailman ystäviä todelliseenkin maailmaan.
Muista että virtuaalimaailmassa pitää aina olla varovainen, läheskään kaikki eivät esiinny omina itsenään! Älä anna yhteystietojasi lyhyen tuttavuuden perusteella ja ennen kuin olet edes jollain tapaa saanut varmennettua toisen osapuolen henkilöllisyyden. Jos päätät tavata nettituttavuutesi on fiksuinta sopia ensimmäinen tapaaminen jollekin yleiselle paikalle.
Lähteet: www.tohtori.fi, www.nyyti.fi

