Youth in action - EU:n nuorisotoimintaohjelma
Euroopan Unionin nuorisotoimintaohjelma Youth in Actionin tavoitteena on edistää nuorten vastuullisuutta, aktiivisuutta ja suvaitsevaisuutta. Tarkoituksena on rahoittaa kouluajan ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa, joka on suunnattu 13–30-vuotiaille nuorille.
Etusijalla ovat nuoret, joilla on erityistarpeita, esimerkiksi jos kansainvälinen kanssakäyminen on vaikeaa taloudellisten, sosiaalisten tai maantieteellisten syiden vuoksi, tai fyysisen tai psyykkisen vamman takia.
Toiminnan muodot vaihtelevat nuorten ryhmätapaamisista demokratiahankkeisiin ja eurooppalaisesta vapaaehtoispalvelusta vaikka taidetapahtumien järjestämiseen. Nuorten parissa toimiville ohjelma tarjoaa mahdollisuuden kouluttautua ja verkostoitua. Päättäjiä ja nuoria kootaan saman pöydän ääreen tukemalla kansallisia ja kansainvälisiä nuorisoseminaareja.
EU:n nuorisotoimintaohjelma
Euroopan Unionin nuorisotoimintaohjelma Youth in Actionin tavoitteena on edistää nuorten vastuullisuutta, aktiivisuutta ja suvaitsevaisuutta. Tarkoituksena on rahoittaa kouluajan ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa, joka on suunnattu 13–30-vuotiaille nuorille.
Toiminnan tulee olla nuorten näköistä. Yhteistyötä suunnittelussa ja konkreettisessa toiminnassa voivat tehdä sekä omalla paikkakunnalla, muualla Suomessa että ulkomailla asuvia nuoria.
Etusijalla ovat nuoret, joilla on erityistarpeita, esimerkiksi jos kansainvälinen kanssakäyminen on vaikeaa taloudellisten, sosiaalisten tai maantieteellisten syiden vuoksi, tai fyysisen tai psyykkisen vamman takia.
Lue lisää nuoriso-ohjelmasta ja saa hyviä ideoita:
Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO
Maailmalle lähtöä suunnittelevalle tietoa
Nuorisotoimintaohjelman toimintaopas
Tietoa ohjelmasta venäjäksi

