seksi
Seksi
Seksuaalisuus on luonnollinen osa ihmistä, osa biologista kasvua mieheksi ja naiseksi. Se sisältää tunteita ja tuntemuksia toisia ihmisiä kohtaan.
Seksi on iso askel nuoren elämässä. Sen kanssa ei kannata hätiköidä, jos tuntuu ettei siihen ole valmis. Jos seksikumppani on vain tunnin tuttavuus, se on harvoin tyydyttävää. Jos omat ja kumppaninsa odotukset ja tarpeet on oppinut tuntemaan, asiat ovat jo vähän paremmin. Seksi kuuluu aikuiseksi kasvamiseen. Mitään kiirettä siihen ei tarvitse olla, mutta kun sen aika tulee, ehkäisy on tärkeä muistaa.
Kenenkään ei tarvitse suostua seksiin pakosta tai kavereiden painostuksesta. Se tulee tehdä silloin itsestä tuntuu oikealta.
Mutta se, mitä kaksi vapaaehtoisesti yhdessä olevaa, itsenäistä ihmistä yhteisymmärryksessä haluaa toisilleen tehdä, ei voi olla väärin. Eikä se kuulu kenellekään muulle.
Lue lisää seksitaudeista, testaa tietosi, osallistu kyselyihin, tsekkaa julkkisten mielipiteitä ja katso videoita. Hiv-säätiö: Just wear it
Seksuaalinen identiteetti kehittyy ajan myötä. Ihminen voi tuntea vetoa eri tai samaa sukupuolta olevaan ihmiseen tai molempiin. Seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvat ihmiset ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Seksuaaliset erot kertovat siitä, miten laajalla kirjolla ihmiset voivat tuntea ja toteuttaa seksuaalista identiteettiään.
Jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on
Seta seksuaalinen tasavertaisuus
Joensuun seksuaalinen tasavertaisuus Hobiles
Seksitaudit
Seksitauteja aiheuttavat mm. bakteerit ja virukset, jotka tarttuvat seksin välityksellä. Seksitaudit voivat tarttua, jos emätineritettä, siemennestettä (spermaa), esiliukastetta (ns. touhutippa) tai verta pääsee seksikumppanin limakalvolle tai avoimiin haavoihin. Seksitaudit voivat olla vuosia oireettomia, mutta niitä voi siitä huolimatta tartuttaa eteenpäin. Seksitaudit voivat hoitamattomina aiheuttaa erilaisia jälkiseurauksia, esimerkiksi lapsettomuutta (sekä miehillä että naisilla) ja erilaisia tulehduksia. Myös seksikumppanin tai kumppaneiden mahdollisen tartunnan toteaminen ja hoitaminen on tärkeää.
Kondomi oikein käytettynä on paras suoja seksitauteja vastaa.
kenelle puhua seksiasioissa
Joensuusta
Kontiolahdelta (perheneuvola)
Polvijärveltä (kasvatus ja perheneuvola)
Liperistä (ehkäisyneuvola)
Outokummusta (ehkäisyneuvola)
Nurmeksesta (perhesuunnitteluneuvola)
Lieksasta (perhesuunnitteluneuvola)

